Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

Viides viikko

Kuva
Työviikko oli vaan kolmen päivän pitunen, koska torstai ja perjantai on vapaapäiviä. Viimeselle viikonlopulle on suunnitelmissa käyä Hampurissa ja viettää aikaa kavereiden kanssa.  Tiistaina lapset esittivät näytelmän vanhemmille ja tänään retkeilimme metsässä. 

Neljäs viikko

Kuva
Tällä viikolla on vihdoin ollut aurikoisempaa säätä, ihanaa kun töissä ei palele ihan koko aikaa.  Torstaina olimme lasten kanssa samalla museolla missä ensimmäisellä viikolla. Muuten ollut ihan normaaleja työpäiviä, kahtens päivänä oli migreeni niin ei hirveästi ole kerrottavaa edes. Koko ajan oppii paremmin ymmärtämään lapsia, vaikkei osaisi mitään niille vastata. Metsässä lapsilla on paljon tilaa leikkiä ja juosta, joten siellä tulee vähemmän juttelua lasten kanssa kun normi päiväkodissa kun, lapset on lähellä kokoajan ja halusivat jutella ja kysellä kaikkea mahdollista. Torstaina kävin kaverin kanssa Bremenissä, käytiin puistossa ja syömässä super hyvää jäätelöä.

Kolmas viikko

Kuva
Pääsin vasta nyt kirjottelemaan, koska koko viime viikon nettiyhteys pätki ihan hirveesti... Maanantai ja tiistai oli ihan normaaleja päiviä metässä, mutta keskiviikkona käytiin lasten kanssa kirjastossa. Olisi ihana käydä lainaamassa itellekin kirjoja, mutta oli vaan ihan muutama englanniksi 😅 Torstaina vaihdettiin Pietan kanssa työpaikkoja päiväksi. Pietan ryhmä oli aivan ihana, lapset tuli rohkeesti esittäytymään ja halusivat kysellä kaikkea, pelata minun kanssa ja istua sylissä koko ajan. Päiväkodissa lapset saa lounaan, mutta aamupala tuodaan itse. Torstaina lounaalla oli "perunapannaria" ja omenahilloa, ihan hyvää vaikka vähän erikoisen näköistä oliki. Viikonloppuna oli todella hyvä sää ja vietettiin aikaa puistossa ja jäätelöä syöden.  Iltapyöräilyllä Nerean kanssa Ihan jättimäinen jäätelö 😍

Toinen viikko

Kuva
Toinen viikko täällä on mennyt nopeasti, vaikka hirveesti ei oo tekemistä ollut iltapäivisin. Kaupunki on pieni ja täällä on ihana käydä kävelyllä kahtelemassa eri paikkoja. Maanantaina yhdyshenkilömme järjesti illanistujaiset hyvän ruuan ja seuran kanssa. Yhdyshenkilö on opettajana koulussa ja kutsui oman luokkansa tutustumaan meihin, jotta saataisiin kavereita täältäkin. Töissä on ollut tosi kylmä tällä viikolla, vaikka mittari näyttää yli 10 astetta... Työpäivät ei ole pitkiä, mutta aamuisin on aika viileä ja sää on ollut sateinen melkein joka päivä. Tällä viikolla olimme myös "normaalissa" päiväkodissa, koska toinen ohjaaja oli kipeänä. Keskiviikkona paistoimme vaahtokarkkeja lasten kanssa ja torstaina oli uintipäivä. Pikkuhiljaa alkaa lasten puheesta ymmärtämään muutamia sanoja, ja lapset on oppinu ottamaan kädestä kiinni ja näyttämään mitä tarvitsee tai haluaa vaikka pelata.

Loppuviikko

Kuva
Lauantaina käytiin Bremenissä, vanhassa kaupungissa on ihania pieniä katuja ja sieltä löytyi myös karkkikauppa! Lapset olivat löytäneet puun, ja siitä tehtiin lohikäärme leikkeihin. Tässä on pieni mökki, jossa säilytetään suurin osa tavaroista ja talvella sisällä voi lämmitellä. Muita sisätiloja päiväkodissa ei sitten olekaan👍 Metsässä on pelottavan isoja kotiloita ja etanoita... Torstaina olimme paikallisella museolla ja lapset saivat laittaa maahan erilaisia roskia, jotka myöhemmin kaivetaan ylös ja katsotaan mitä niille on tapahtunut. Tarkoituksena opettaa lapsille, miksi roskia ei saa heittää luontoon. Metsä, jossa päiväkoti sijaitsee, on todella kaunis.

Ensimmäiset päivät

Kuva
1.5.2019 Tänään saksassa on vapaapäivä ja aikalailla kaikki paikat kiinni, koska ihmiset juhlivat vappua joka on täällä nimellä Tanz in den mai.  Meidän asunto on tosi hyvän kokoinen ja viihtyisä, kaikilla on omat huoneet ja mikä parasta,täällä on melko iso suihku. Maanantaina saimme nukkua pitkään ja sen jälkeen menimme koululle esittäytymään Imken luokalle. Kerroimme luokalle itsestämme ja Suomesta. Sen jälkeen Imke näytti meille missä meidän työpaikat on ja kävimme ruokakaupassa. Tiistaina oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla töihin mennessä pyöräiltiin jostain kohdasta väärään suuntaan ja minä eksyin myös takaisin tulessa... Täällä on niin paljon pieniä katuja että on vaikee muistaa, mistä pitää kääntyä. Työpaikka vaikutti mukavalta, ohjaaja on todella ihana ja puhuu melko hyvin englantia. Lapsia kiinnosti paljon, millaista Suomessa on ja he kyselivät paljon minulta. En vaan osaa vielä vastata saksaksi mitään... Kaiken kaikkiaan alku on ollut hyvä, vaikka kaikki täällä on uut